Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Museolaivat Tarmo, Kemi ja Telkkä

Tornatorintie 99,
48100 Kotka

Suomen merimuseon jäänmurtaja Tarmo ja majakkalaiva Kemi
sekä Kymenlaakson museon vartiolaiva Telkkä ovat avoinna kesäisin Kotkassa Merikeskus Vellamon museolaiturissa.

 

Englannissa vuonna 1907 rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan kolmas jäänmurtaja. Ensimmäisen maailmansodan aikana Tarmo palveli Venäjän Itämerenlaivastossa avustaen sota-aluksia ja sotilaskuljetuksia. Talvisodassa jäänmurtajat alistettiin Suomen puolustusvoimille ja aseistettiin. Tarmo oli käytössä vuoteen 1970 asti, minkä jälkeen se päätettiin kunnostaa museoalukseksi. Entisöinti tehtiin Kotkan Telakalla 1990-1992.

Kemi on Suomen viimeinen toiminnassa ollut majakkalaiva. Porissa vuonna 1901 valmistunut alus turvasi merenkulkua vuosikymmenten aikana monella Suomen rannikon matalikolla. Aluksen viimeinen asemapaikka oli Kemi, jonka edustalla majakkalaivan valo vilkkui vuoteen 1974 saakka.

Vartiolaiva Telkkä (1958) sekä muut Koskelo-luokan teräsrunkoiset alukset saatiin käyttöön 1955–1960. Ne liikkuivat saariston kapeilla väylillä ja kestivät myös ulkomeren aallot. Valvonnan lisäksi ne hoitivat meripelastusta ja etsintätehtäviä. Telkkä purjehti lähes 50 vuotta, näistä yhden vuosikymmenen koululaivana. Koskelo-luokka jäi 1980-luvulla käytöstä, mutta mm. Telkkä kunnostettiin ja lahjoitettiin Viroon vuonna 1992. Telkkä palasi Suomeen vuonna 2002 ja aloitti uuden uran Kymenlaakson museon/Merivartiomuseon museoaluksena Kotkassa.

Lue lisää Tarmosta, Kemistä ja Telkästä: www.merikeskusvellamo.fi


Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Museolaivat Tarmo, Kemi ja Telkkä
Tornatorintie 99, 48100 Kotka

040 350 0497

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Museolaivat Tarmo, Kemi ja Telkkä, Tornatorintie 99, 48100 Kotka


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Yhteislippu Tarmo, Kemi ja Telkkä 10/8/0 €

Maksutavat

Vellamossa käyvät käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti ja Kaikukortti sekä Smartumin, Epassin (mobiilisovellus) ja Edenredin kulttuuriedut.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su Suljettu

Tarmo, Kemi ja Telkkä ovat talvikaudella kiinni ja avautuvat jälleen keväällä 2024, ks. https:/­/­www.merikeskusvellamo.fi/­info/­. Vellamon poikkeusaukioloajat: www.merikeskusvellamo.fi/­juhlapyhien-aukioloajat/­

 

Kohdetta lähellä olevat museot